Tässä minä istun rikkoutuneena, toivoni menettäneenä, itkeneenäkin. Minulla on koko yö aikaa tiskata, siivota. Kadottaa ahdistukseni, ikäväni, kaipuuni.
Unohtaa se, että riitelin itselleni tärkeän ihmisen kanssa. Kaikki alkoi mitättömästä väärinkäsityksestä. Hän suuttui ja minä suutuin, kun hän suuttui minulle. Halusin olla ilkeä, tehdä pahaa. Halusin satuttaa ja saada hänet tuntemaan itsensä yhtä epäonnistuneeksi ja idiootiksi, kuten minä tunnen itseni. Kenties hän on jo kirjoittanut otsaani " S Y Y L L I N E N ".
Ei sillä, ettenkö olisi, vaan sillä, että en jaksa välittää.
Tässä minä istun ja syön nuudeleita, kuin en olisi ikinä ennen syönyt mitään.
Yksi sähköposti odottaa vastaustaan. Eräs ihminen odottaa vastaustani. Olen siitä kiitollinen. Joku, jolle uskallan olla ihminen, viallisine ajatuksineni.
Välillä toivon, että minulla olisi yhä joku, jonka syliin kätkeä itseni. Jonka sieluun piirtää kukkasia, jonka kanssa kävellä käsi kädessä, nauraa ja itkeä.
Joku, joka yhä haluaisi välittää minusta. Rakastaa minua. Sellaisena kuin olen.
Tässä minä kuitenkin istun, yksin, kuuntelen sadetta ja syön nuudeleita.
Tässä minä olen, ihan yksin.
Tottakait kaikki ne jotka jaksavat kommentoida tekstejäni merkitsevät minulle jotakin. Tottakait merkitsee.
VastaaPoista